Maskeerauksen SM kilpailut 2018

20.07.2018

                                                                                                                                    

                   

 Vuoden maskiteko 2018 ja Maskeerauksen SM-kilpailut 2018                                                                                                              

The Professional Make-up Artists of Finland – Suomen maskeeraajat ry jakaa Vuoden maskiteko -palkinnon I love me - messuilla sunnuntaina 21. päivä lokakuuta. Palkinto myönnetään vuoden aikana menestyneelle ja ansioituneelle maskeeraajalle tai yhdistyksen tai alan eteen töitä tehneelle yhdistyksen jäsenelle. Palkinnosta on järjestetty äänestys Suomen maskeeraajat ry:n jäsenille.

I love me – messuilla järjestetään The Professional Make-up Artists of Finland – Suomen maskeeraajat ry:n toimesta myös maskeerauksen ja bodypaintingin SM-kilpailut 20-21.10.2018

Tänä vuonna myös ensi kertaa mukana, uusi jännittävä fantasia kisasarja; Helsinki Creative Look. Tässä kisasarjassa ei ole varsinaista teemaa, vaan elementti. Tämän syksyn elementiksi valikoitui ”Höyhen”. Kisasarjaan voi osallistua, yksin, kaksin tai peräti jopa kolmen tiimissä. Tässä kisasarjassa arvioidaan erikseen hiukset, meikki ja puvustus. Voittaja selviää näiden osa-alueiden yhteispistemäärästä. Kisa järjestetään lauantaina 20.10.2018. Helsinki Creative Look on avoin kaikille halukkaille osallistujille.

Tänä vuonna Helsinki Bodypainting sarja täyttää jo 15 vuotta! Sen kunniaksi tämän vuoden bodypainting-sarjan aiheena on ” Welcome to my World” joka antaa hyvinkin vapaan ja luovan mahdollisuuden toteuttaa omaa näkemystään kilpailutyössään. Kisasarjaan voi osallistua yksin tai maksimissaan kahden hengen ryhmässä ja se järjestetään sunnuntaina 21.10.2018. Bodypainting-sarja on avoin kaikille halukkaille osallistujille.

Maskeerauskisassa lauantaina 20.10.2018 on kaksi sarjaa; oppilaille ja ammattilaisille molemmille omansa. Tämän juhlavuoden kunniaksi päätimme haastaa niin oppilaat kuin ammattilaiset samalla teemalla, joka on tänä vuonna hyvinkin kutkutteleva ”Time Travel - Aikamatka”.

 

Tänä vuonna suurin kisoja koskeva muutos, on tuomarointijärjestelmä. Jokaisessa kisasarjassa osa tuomaristosta arvioi ainoastaan valmiin kisatyön, näkemättä itse kilpailua- näin saamme kilpailumme nykyaikaan ja pystymme takaamaan tasapuolisen arvioinnin jokaiselle kilpailijalle, eikä tuomareilla ole enää rajoitteita toimia tuomareina, vaikka tuomari olisi kilpailijan vanha opettaja, tuttu tai kollega.

 

Ammattilaissarjan SM-voittaja pääsee kilpailumatkalle Düsseldorfiin!

                            

                             Kisoihin voi ilmoittautua Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. osoitteeseen.

                             Ilmoittautuminen päättyy 30.9.2018.

The Professional Make-up Artists of Finland - Suomen maskeeraajat ry on perustettu vuonna 1989. Sen tehtävänä on edistää suomalaista maskeeraustaidetta, olla alan ammattilaisten yhdistävänä foorumina sekä järjestää koulutuksia ja kursseja jäsenistön ammattitaidon kasvattamiseksi. Jäseniä yhdistyksellä on tällä hetkellä noin 100.

 

MASKEERAUKSEN SM-KILPAILUT & HELSINKI BODYPAINTING COMPETITION 2018

 

Aikataulut ja kisasäännöt

 

Ryhmä 1. Maskeerauksen oppilassarja SM 2018

Aikataulu Lauantai 20.10.2018

Työpisteen valmistelu klo 09.00 – 09.30

Kilpailuaika klo 9.30-11.00

Arvostelu klo 11.00-12.30

Palkintojen jako klo 17.00

Teema ”Time Travel - Aikamatka”

 

- maskeeraus

- drag sallittu

- irto-osat sallittu, maskeeraus kisan aikana

- kaikki värimaskeeraus kisan aikana, mitään ei saa maskeerata ennen kisaa

- kampauksen saa tehdä etukäteen

- hiuslisäke/peruukki sallittu, kiinnitys etukäteen

- irtoripset sallittu, kiinnitys kisan aikana

- asukokonaisuus, mahdollinen rekvisiitta

- työpiirros/layout ilman omaa nimeä sekä voit halutessasi kertoa työstäsi tai tarinasta työn taustalla tuomaristolle max. 200 sanalla. Älä kirjoita tarinaan nimeäsi! Huomioithan kuitenkin, että uuden tuomarointimuutoksen johdosta, osa tuomareista näkee vain valmiin työsi, layotin/ kuvan työstä ja tämän tarinan, joten suosittelemme vahvasti, että kuvailet työtäsi/tarinaa työn takana kirjoittaen edes jotenkin. Itse kisa-alueella voit halutessasi lukea tarinan siellä oleville tuomareille.

Osanottajat: 

Sarjaan voi osallistua kaikki kosmetologi-, parturi/kampaaja sekä maskeeraaja opiskelijat oppilaitoksista.

Osanottomaksu:  75 euroa

Kilpailupaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Ryhmä 2. Maskeerauksen ammattilaissarja SM 2018

 

Aikataulu Lauantai 20.10.2018

 

Työpisteen valmistelu klo 12.30 – 13.00

Kilpailuaika klo 13.00 - 14.30

Arvostelu klo 14.30 - 16.00

Palkintojen jako klo 17.00

Teema ”Time Travel – Aikamatka ”

- maskeeraus

- drag sallittu

- irto-osat sallittu, maskeeraus kisan aikana

- kaikki värimaskeeraus kisan aikana, mitään ei saa maskeerata ennen kisaa

- kampauksen saa tehdä etukäteen

- hiuslisäke/peruukki sallittu, kiinnitys etukäteen

- irtoripset sallittu, kiinnitys kisan aikana

- asukokonaisuus, mahdollinen rekvisiitta

- työpiirros/layout ilman omaa nimeä sekä voit halutessasi kertoa työstäsi tai tarinasta työn taustalla tuomaristolle max. 200 sanalla. Älä kirjoita tarinaan nimeäsi! Huomioithan kuitenkin, että uuden tuomarointimuutoksen johdosta, osa tuomareista näkee vain valmiin työsi, layotin/ kuvan työstä ja tämän tarinan, joten suosittelemme vahvasti, että kuvailet työtäsi/tarinaa työn takana kirjoittaen edes jotenkin. Itse kisa-alueella voit halutessasi lukea tarinan siellä oleville tuomareille.

Osanottajat: Valmistuneet maskeeraajat, kosmetologit ja parturi-kampaajat.

Osanottomaksu: 85 euroa

Kilpailupaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Ryhmä 3. Helsinki Creative Look Competition 2018, avoin kilpailusarja

Aikataulu Lauantai 20.10.2018

Työpisteen valmistelu klo 11.30-12.00

Kilpailu klo 12.00-15.00

Arvostelu 15.00-16.30

Palkintojen jako klo 17.00

Elementti ”Höyhen”

 

Tässä sarjassa arvioidaan kolmea asiaa erikseen:

 

  • Hiukset
  • Meikki / Maskeeraus
  • Asu/ rekvisiitta ja kokonaisuus

 

Näiden arvioitikohteiden yhteispistemäärä ratkaisee voittajan /voittajat.

Helsinki Creative Lookissa KOKO työn osalta on huomioitava - työpiirros/layout ilman omaa nimeä sekä voit halutessasi kertoa työstäsi tai tarinasta työn taustalla tuomaristolle max. 200 sanalla. Älä kirjoita tarinaan nimeäsi! Huomioithan kuitenkin, että uuden tuomarointimuutoksen johdosta, osa tuomareista näkee vain valmiin työsi, layotin/ kuvan työstä ja tämän tarinan, joten suosittelemme vahvasti, että kuvailet työtäsi/tarinaa työn takana kirjoittaen edes jotenkin. Itse kisa-alueella voit halutessasi lukea tarinan siellä oleville tuomareille. Layoitin tarkoitus on vastata kuvaa koko tehdystä kokonaisuudesta.

 

Hiuksien osalta säännöt ovat:

 

  • Kaikki alustavat työt ovat sallittuja ennen kilpailun alkua.
  • Hiukset on kuitenkin läpikammattava kilpailualueella ennen fantasiakampauksen tekoa.
  • Mallin omia hiuksia on näyttävä laitteiden/rekvisiitan ja lisäkkeiden lisäksi vähintään 1/3 osa.
  • Kilpailutyö toteutetaan kilpailijan omilla tuotteilla ja tarvikkeilla. Käytettävien tuotteiden tulee olla hiuksille soveltuvia.
  • Huomioi, että hiukset toimivat kokonaisuutena muiden arvosteltavien kohteiden kanssa.
  • Peruukit ovat kiellettyjä.

Meikin / Maskeerauksen osalta säännöt ovat:

 

  • Kilpailutyö toteutetaan kilpailijan omilla tuotteilla ja tarvikkeilla. Käytettävien tuotteiden tulee olla iholle soveltuvia.
  • Meikki ja/tai vartalomaalaus tehdään puhtaalle iholle kisa-paikalla.
  • Drag sallittu.
  • Irtoripset sallittu (kiinnitys vasta kisoissa)
  • Kaikki värimaskeeraus vasta kisoissa
  • Irto-osien kiinnitys sallittu etukäteen, mutta värimaskeeraus vasta kisoissa.
  • Jos teet vartalomaalausta mallin rintakehään, muistathan peittää mallin rinnat ajoissa.
  • Airbrush sallittu.
  • Huomioi, että meikki/ maskeeraus toimii muiden arvosteltavien kohteiden kanssa kokonaisuutena ja että asu/rekvisiitta/ kokonaisuus vie 1/3 mallin vartalosta.
  • Piilolinssit sallittu

Asun/ kokonaisuuden osalta säännöt ovat:

 

  • Huomioi, että asu / kokonaisuus toimii muiden arvosteltavien kohteiden kanssa kokonaisuutena.
  • Asua/ rekvisiittaa pitää olla vähintään 1/3 mallin vartalosta.
  • Voit käyttää mitä tahansa iholle soveltuvia materiaaleja.
  • Asu pitää olla valmiina kisoihin mentäessä ja mallille puettuna. Kengät voi malli laittaa jalkaansa vasta kisa-ajan lopulla. Viimeiset silaukset, sekä rekvisiitan lisäyksen voi tehdä kisojen aikana.
  • Asukokonaisuus voi olla itse alusta loppuun suunniteltu ja toteutettu, tai olla valmiita vaatteita/ tai tuunattuja vaatteita.
  • Tämän osa-alueen tekijä voi myös valmistaa tai vastata kilpailussa mahdollisesti käytettävistä hius tai meikkikoruista.
  • Jos aiot suunnitella ja valmistaa asukokonaisuuden alusta loppuun itse, ilmoittaudu kisoihin tittelillä ” suunnittelija”.
  • Jos taas aiot käyttää valmiita vaatteita/asusteita, tai tuunata valmiita vaatteita/asusteita itse, ilmoittaudu kisoihin tittelillä ”stylisti”.

Eli, jos tässä kisa-sarjassa kilpailee 3 henkeä: Ilmoittaudu: Hiuksista vastaa: X, Meikeistä vastaa:

X ja Asukokonaisuudesta vastaa X henkilö JOKO stylistinä TAI suunnittelijana.

Jos tässä kisa-sarjassa kilpailee 2 henkeä: Ilmoittaudu: Mistä kumpikin vastaa, mutta kaikista kilpailu-osista on vastattava jonkun.

Jos kilpailet yksin tässä sarjassa, vastaat kaikista arvioitavista kilpailu-osista yksin.

 

Osanottajat: Kilpailu on avoin kaikille!

Osanottomaksu: 100 euroa

Ryhmä 4. Helsinki Bodypainting Competition 2018, avoin kilpailusarja

 

 

Aikataulu Sunnuntai 21.10.2018

 

Työpisteen valmistelu klo 09.00 - 9.30

Kilpailu klo 09.30 - 14.30 (huomioithan mallin rintojen peittämisen ajoissa)

Arviointi klo 14.30 - 16.00

Palkintojen jako klo 17.00

Teema ” Welcome to my world”

 

- työn voi tehdä yksin tai kahden hengen ryhmänä

- airbrush sallittu

- peruukki tai hiuslisäke sallittu, kiinnitys etukäteen

- irto-osat sallittu, maskeeraus kisan aikana

- vartalosta vähintään 3/4 on maalattava.

- rekvisiitta/puvustus saa peittää korkeintaan 1/4 vartalosta

- kaikki värimaskeeraus kisan aikana, mitään ei saa maskeerata ennen kisaa

- työpiirros/layout ilman omaa nimeä sekä voit halutessasi kertoa työstäsi tai tarinasta työn taustalla tuomaristolle max. 200 sanalla. Älä kirjoita tarinaan nimeäsi! Huomioithan kuitenkin, että uuden tuomarointimuutoksen johdosta, osa tuomareista näkee vain valmiin työsi, layotin/ kuvan työstä ja tämän tarinan, joten suosittelemme vahvasti, että kuvailet työtäsi/tarinaa työn takana kirjoittaen edes jotenkin. Itse kisa-alueella voit halutessasi lukea tarinan siellä oleville tuomareille.

Osanottajat: Kilpailu on avoin kaikille!

Osanottomaksu: 85 euroa

Paikkoja on oppilassarjassa 20, ammattilaissarjassa 20 ja bodypainting-sarjassa 20 kpl ja Helsinki Creative Look kilpailuun 10 tiimipaikkaa.

 

KILPAILUMAKSU

Maksetaan sen jälkeen kun sihteeri on vahvistanut paikkasi.

Laskut vahvistetuille kilpailijoille tulevat Finvoicer -laskutusfirman kautta, joten

tarkistathan, ettei lasku päädy roskapostiisi. Muistathan maksaa laskusi ajoissa!

Opiskelijasarja 75 euroa

Ammattilaiset 85 euroa

Bodypainting 85 euroa

Creative Look 100 euroa ( jos tiimissä kilpailee yhdistyksen jäsenen lisäksi muita, jotka eivät ole jäseniä, riippuen tiimikoosta jakautuu maksu puoliksi tai kolmeen osaan, niin että jäsenen osuus on ilmainen.)

S.M.Y.: n jäsenet ei maksua

Ilmoittautumisesi yhteydessä kilpailupaikalla tarkistamme maksukuitin, joten ole ystävällinen ja tuo kuitti

mukanasi.

 

Helsinki Bodypainting Competition - säännöt 2018

 - Bodypainting/vartalomaalaussarja on avoin ja siihen voivat osallistua halukkaat sekä Suomesta että ulkomailta. Kilpailutyö toteutetaan yksin tai kahden hengen tiimityönä ja siihen on aikaa viisi tuntia.

- Kilpailutyö toteutetaan kilpailijan omilla tuotteilla ja tarvikkeilla. Käytettävien tuotteiden tulee olla iholle soveltuvia.

- Mallin vartalosta vähintään 3/4 tulee olla maalattuna. Puvustus/rekvisiitta saa peittää korkeintaan 1/4 vartalosta. Mallilla käytettävät alushousut saavat olla etukäteen maalatut.

- Puvustus ja kampaus saavat olla valmiina kisapaikalle tultaessa. Halutessaan hiukset voi myös värittää etukäteen.

- Mahdollisten liimattavien irto-osien (foam-, gelatiini- tai lateksilisäosat sekä kalju) kiinnittäminen voidaan tehdä etukäteen, mutta niitä ei saa etukäteen maskeerata/värittää ennen kilpailuajan alkua.

- Toimitsijat tarkistavat, että kaikkien mallien lähtötilanne on näiltä osin sama. Mahdollinen kulmakarvojen peittäminen vahalla tms. tulee tehdä kisan aikana.

- Jos kilpailija haluaa käyttää airbrushia tai lämpöpuhallinta, tulee hänen varata oma jatkojohto mukaan sähkön saannin varmistamiseksi. Kilpailualueella on lämpöpuhaltimia, mutta jokaiselle mallille ei voida taata omaa.

- Kilpailijalla tulee olla työsuunnitelma (layout) työpaikalla tuomareita varten.

- Messukeskuksessa on sosiaalitilat pukeutumista ja mallien peseytymistä varten. Sosiaalitilat ja kisa-alue eivät ole vierekkäin – varaa aikaa siirtymiseen.

- Kilpailuajan päätyttyä työt tuodaan yksitellen tuomariston eteen ja kilpailijalla on halutessaan mahdollisuus lukea kirjoittamansa max. 200 sanaa työstään. Sen jälkeen kilpailutyöt viedään eri tilaan, missä loppu tuomaristo arvioi pelkän lopputuloksen. Mallin pitää ottaa mukaan layot sekä kirjoitettu max. 200 sanaa tarina. Kilpailija ei pääse tuomaristohuoneeseen mukaan.

- Palkintojenjaossa tekijät jäävät riviin juontajan läheisyyteen valaistulle alueelle. Mallien kiertäessä yksitellen lavan halki juontaja kertoo yleisölle töiden nimet ja tekijät.

- Osallistuja vastaa itse osallistumisesta aiheutuvista kustannuksista sekä mahdollisista aiheuttamistaan vahingoista itselleen, mallilleen, messupaikalle tai irtaimistolle.

- Osallistujamaksun pitää olla suoritettuna ennen kisoja. Osallistujamaksuja ei palauteta.

- Ilmoittautuessaan osallistuja hyväksyy kilpailusäännöt sekä vastuun itsestään ja mallistaan.

- Kommunikointi kilpailun aikana on sallittua vain oman työparin, mallin, tuomareiden ja toimitsijoiden kanssa.

- Kilpailun voittajan ollessa suomalainen, saa hän käyttää titteliä Bodypaintingin suomenmestari. Kilpailun voittajan ollessa ulkomaalainen ei suomenmestaruustitteliä jaeta.

- Kun ilmoittautuminen on sulkeutunut, on myös kisamaksu maksettava, vaikka peruuttaisi tulonsa kisoihin. Ainoastaan lääkärintodistusta vastaan voidaan kisamaksua olla perimättä.

Maskeerauksen SM-kilpailusäännöt 2018

- Oppilassarjaan voivat osallistua kosmetologi-, parturi-kampaaja- sekä maskeeraaja- opiskelijat. Aikaisemmin maskeeraajaksi valmistuneet opiskelijat eivät voi osallistua. Työskentelyaika on oppilassarjassa (ryhmä 1) puolitoista (1½) tuntia.

- Ammattilaissarjaan voivat osallistua jo valmistuneet kosmetologit, parturi-kampaajat sekä maskeeraajat. Työskentelyaika on ammattilaissarjassa (ryhmä 2) puolitoista

(1½) tuntia.

- Kilpailutyö toteutetaan kilpailijan omilla tuotteilla ja tarvikkeilla. Käytettävien tuotteiden tulee olla iholle soveltuvia. Jokaisella kilpailijalla tulee olla oma malli. Molemmissa sarjoissa saa olla vain yksi malli. Malli tulee puvustaa ennen kilpailua. Malli suojataan omalla suojakapalla.

- Meikki tehdään mallin puhtaalle iholle. Mahdolliset peruukit, hiuslisäkkeet, irtokynnet sekä kampaus voidaan tehdä ja värittää valmiiksi ennen kilpailuajan alkua. Myös liimattavat irto-osat voivat olla kiinnitettyinä etukäteen mutta ne eivät saa olla maskeerattuna. Irtoripsiä ei saa kiinnittää etukäteen. Suoraan iholle työstettävät maskeeraustuotteet (esim. arpi-/nenävaha) on laitettava kisan aikana. Myös kulmakarvojen peittäminen vahalla tms. on tehtävä kilpailun aikana.

- Jos kilpailija haluaa käyttää airbrushia, tulee hänen varata oma jatkojohto mukaan sähkön saannin varmistamiseksi.

-  Kilpailijalla tulee olla työsuunnitelma (layout) työpaikalla tuomareita varten.

- Kaikki värimaskeeraus tehdään kisan aikana, mitään ei saa maskeerata ennen kisaa. Ennen kilpailun alkua voidaan kampauksen ja vaatteiden viimeistelyyn käyttää messualueelta osoitettavaa pukuhuonetilaa. Sosiaalitilat ja kisa-alue eivät ole vierekkäin – varaa aikaa siirtymiseen.

- Palkintojenjaossa tekijät jäävät riviin juontajan läheisyyteen valaistulle alueelle. Mallien kiertäessä yksitellen lavan halki juontaja kertoo yleisölle töiden nimet ja tekijät. Suomen maskeeraajat ry järjestää palkintojenjaon ajaksi taustamusiikin.

- Osallistuja vastaa itse osallistumisesta aiheutuvista kustannuksista sekä mahdollisista aiheuttamistaan vahingoista itselleen, mallilleen, messupaikalle tai irtaimistolle.

- Osallistujamaksun pitää olla suoritettuna ennen kisoja. Osallistujamaksuja ei palauteta. Kun ilmoittautuminen on sulkeutunut, on myös kisamaksu maksettava, vaikka peruuttaisi tulonsa kisoihin. Ainoastaan lääkärintodistusta vastaan voidaan kisamaksua olla perimättä.

- Ilmoittautuessaan osallistuja hyväksyy kilpailusäännöt sekä vastuun itsestään ja mallistaan.

- Kommunikointi kilpailun aikana on sallittua vain oman työparin, mallin, tuomareiden ja toimitsijoiden kanssa.

- Kilpailuajan päätyttyä työt tuodaan yksitellen tuomariston eteen ja kilpailijalla on halutessaanmahdollisuus lukea kirjoittamansa max. 200 sanaa työstään. Sen jälkeen kilpailutyöt viedään eri tilaan, missä loppu tuomaristo arvioi pelkän lopputuloksen. Mallin pitää ottaa mukaan layot sekä kirjoitettu max. 200 sanaa tarina. Kilpailija ei pääse tuomaristohuoneeseen mukaan.

Helsinki Creative Look Competition 2018

- Kisatyössä on otettava huomioon, että mallista 1/3 osaa on jätettävä vaatteiden/asusteiden käyttöön.

- Airbrushia ja lämpöpuhaltimia saa käyttää, mutta ne pitää jatkojohtoineen tuoda itse paikalle.

- Kisatyöaika koko kisatyölle on 3 tuntia. Kilpailijat saavat keskenään päättää kuinka paljon siitä käytetään hiusten tai meikin/maskeerauksen/maalauksen tekoon ja tekijät voivat halutessaan avustaa toisiaan, mutta malli EI saa auttaa ollenkaan.

- Mahdollisten liimattavien irto-osien (foam-, gelatiini- tai lateksilisäosat) kiinnittäminenvoidaan tehdä etukäteen, mutta niitä ei saa etukäteen maskeerata/värittää ennen kilpailuajan alkua.

- Toimitsijat tarkistavat, että kaikkien mallien lähtötilanne on näiltä osin sama. Mahdollinenn kulmakarvojen peittäminen vahalla tms. tulee tehdä kisan aikana.

- Kilpailijalla tulee olla työsuunnitelma (layout) työpaikalla tuomareita varten. Suosittelemme vahvasti myös kirjoitettua tarinaa fantasiahahmosta. Max 200 sanaa. Layoutissa pitää olla kuva työstä, josta ilmenee niin hiukset, maskeeraus kuin asukin. Työn pitää vastata tehtyä layoutia.

- Osallistuja vastaa itse osallistumisesta aiheutuvista kustannuksista sekä mahdollisista aiheuttamistaan vahingoista itselleen, mallilleen, kisapaikalle tai irtaimistolle.

- Osallistujamaksun pitää olla suoritettuna ennen kisoja. Osallistujamaksuja ei palauteta. Kun ilmoittautuminen on sulkeutunut, on myös kisamaksu maksettava, vaikka peruuttaisi tulonsa kisoihin. Ainoastaan lääkärintodistusta vastaan voidaan kisamaksua olla perimättä.

- Ilmoittautuessaan osallistuja hyväksyy kilpailusäännöt sekä vastuun itsestään ja mallistaan.

- Kommunikointi kilpailun aikana on sallittua vain oman työparin, mallin, tuomareiden ja toimitsijoiden kanssa.

- Huomioithan, että maskeerausta tulee olla tehtynä tarpeeksi mallille, jotta tuomaristo voi arvioida osaamista.

- Palkintojenjaossa tekijät jäävät riviin juontajan läheisyyteen valaistulle alueelle. Mallien kiertäessä yksitellen lavan halki juontaja kertoo yleisölle töiden nimet ja tekijät. Suomen maskeeraajat ry  järjestää palkintojenjaon ajaksi taustamusiikin.

- Messukeskuksessa on sosiaalitilat pukeutumista ja mallien peseytymistä varten. Sosiaalitilat ja kisa-alueeivät ole vierekkäin – varaa aikaa siirtymiseen.

- Kilpailuajan päätyttyä työt tuodaan yksitellen tuomariston eteen ja kilpailijalla on halutessaan mahdollisuus lukea kirjoittamansa max. 200 sanaa työstään. Sen jälkeen kilpailutyöt viedään eri tilaan, missä loppu tuomaristo arvioi pelkän lopputuloksen. Mallin pitää ottaa mukaan layot sekä kirjoitettu max. 200 sanaa tarina. Kilpailija ei pääse tuomaristohuoneeseen mukaan.

- Yleisö pääsee seuraamaan ja valokuvaamaan kilpailua kilpailualueen ulkopuolelta koko kilpailun ajan.

- Tuomaristo kiertää kilpailualueella.

Kilpailun tuomaristo

Suomen maskeeraajat ry valitsee ja kutsuu paikalle viisi tuomaria Maskeerauksen SM ja Helsinki Bodypainting sarjoja kohden. Creative Look sarjassa tuomaristo on kuusi henkinen. Creativessa voi olla jaettu sija, mutta tuomaristo päättää yhteisesti tarvittaessa voittajan.

Tuomareista osa arvioi kilpailutyön lopputuloksen eri tilassa, näkemättä itse kilpailua.

Päätuomarina toimii Suomen maskeeraajat ry:n jäsen, joka huolehtii loppupisteiden laskemisesta ja tiedottamisesta. Eniten pisteitä saanut on voittaja. Jaettuja sijoja ei ole Maskeerauksen SM kilpailussa, eikä Bodypainting sarjassa, vaan päätuomarin ääni ratkaisee.

Arviointi kohdistuu seuraaviin asioihin:

  1.  työn siisteys
  2.  värien käyttö
  3.  tekniikka
  4.  taiteellisuus
  5.  kokonaisuus

Pisteytys

Pisteet kustakin kategoriasta jaetaan välillä 1-5, jolloin 1 on huonoin ja 5 paras.

Kilpailija voi siis saada yhdeltä tuomarilta korkeintaan 25 pistettä eli yhteensä viideltä tuomarilta 125 pistettä. Eniten pisteitä saanut on voittaja. Jaettuja sijoja ei ole Maskeerauksen Sm tai Bodypainting kilpailussa, vaan päätuomarin ääni ratkaisee. Tuomaristolla on oikeus hylätä kilpailija tai vähentää loppupisteitä parhaaksi katsomallaan pistemäärällä, mikäli kilpailutyö ei ole annettujen kilpailusääntöjen mukainen.

Helsinki Creative Lookissa maksimipisteet ovat 150 p. Kunkin tuomarin maksimipisteet ovat 25 p. Jaetun sijan tullessa, tuomaristo päättää yhdessä voittajan.

Tervetuloa kilpailemaan!

webdesign bahama.digital