Bodypainting SM-kilpailun tulokset 2012
The Professional Make-up Artists of Finland ry (S.M.Y) järjesti taas vuosittaiset body paintingin Suomenmestaruuskilpailut Kauneusmessuilla lauantaina 20.10.2012 Helsingin Messukeskuksessa.
Kuvaaja: Marjo Koivumäki / Studio Apris
Suomen maskeeraajat ry on perustettu vuonna 1989 ja sen jäsenistöön kuuluu Suomen alan huiput. Sen tehtävänä on edistää suomalaista maskeeraustaidetta, olla alan ammattilaisten yhdistävänä foorumina sekä järjestää koulutuksia ja kursseja jäsenistön ammattitaidon kasvattamiseksi. Jäseniä yhdistyksellä on tällä hetkellä hieman yli 70.
Body paintingin aiheena tänä vuonna oli mystinen, mielikuvitusta kutkuttava ”Avaruus”.
Osallistujia oli neljätoista, joista kuusi oli kahden hengen joukkueita. Teema oli antanut varsin samantyyppisiä ajatuksia suurelle osalle tekijöistä. Kisassa oli tasaisen kova taso. Tuomaristo olisi kuitenkin kaivannut tyylien variaatiota ja keskenään erityylisiä töitä, rajumpaa ja rohkeampaa värien käyttöä, sekä enemmän kontrasteja.
Pisteet ja sijoitukset:
1. Elina Kymäläinen ja Tytti Vaaleri, Tampere 99p
2. Tuula Ropponen, Espoo ja Nea Nielikäinen, Mäntyharju 95p
3. Anette Paananen, Vantaa 84p
4. Jessica Rosenberg ja Hellevi Lahti, Tampere 83p
5. Agnetha Lesch, Espoo 82p
6. Petri Nieminen, Salo 81p
7. Stella Sironen, Oulu 74p
8. Heli Tikkanen, Turku 73p
9. Pirita Kumpuvaara, Espoo 72p
10. Matilda Hööpakka, Kylänpää ja Jasmine Ylimäki, Ilmajoki 61p
11. Susanna Holm ja Juliana Groundstroem, Helsinki 50p
12. Emma Haapala, Kuortane ja Tiia Jokiranta, Seinäjoki 45p
13. Eveliina Isola ja Enni Vainio, Ilmajoki 41p
14. Ria Ratia, Espoo 40p
Kisoja sponsoroi Ben Nye, Kuokkasen Peruukkiliike, Carpelan Cosmetics, Dimora, Tuhattaika, Casa Gracet, Make Up For Ever, Sim Finland, Bare Minerals, Joe Blasco, Youngblood, Yves Rocher, Duroy, Schwarzkopf, Dr. Hauschka, Weleda, Mádara, Remington, Grimas, Make Up Factory ja Skagen kellot.
Kisoissa tuomareina olivat maskeeraaja, bloggaaja, kauneustoimittaja ja kouluttaja Saara Sarvas, maskeeraaja, body painting -valmentaja Kaisa Vanne, maalaustaiteen lehtori ja kuvataiteilija Petri Hytönen sekä Galleria Ateljeen galleristi, maskeeraaja ja vaatettaja Aleksandra Kahakorpi. Tuomariston päätuomarina toimi yhdistyksen puheenjohtaja, body painting -taituri Riina Laine.